fi:CUPRA Brand:Yhteistyöt:CUPRA x Padel FI/FI

CUPRA x Padel

CUPRA on Suomen Padelliiton ja Finnish Padel Tourin uusi pääyhteistyökumppani.

Padel on maailman nopeimmin kasvava urheilulaji. Mallia näyttää Saana Saarteinen.

CUPRA on Suomen Padelliiton ja Finnish Padel Tourin uusi pääyhteistyökumppani. Sopimus on kaksivuotinen ja kattaa vuodet 2022–2023.

Kumppanuuden myötä CUPRA tukee lajin näkyvyyden kasvattamista ja edistää padelin kehitystä Suomessa. Tammikuussa käynnistyvä CUPRA Finnish Padel Tour tarjoaa jännittävää urheiluviihdettä kymmenen osakilpailun verran, jossa ratkotaan myös Suomen mestaruudet. Lisäksi CUPRA on mukana aikuisten maajoukkueen toiminnassa sekä tukemassa junioritoimintaa. Ensi keväänä perustettava CUPRA Junior Team Finland on yksi Padelliiton tulevaisuuden kärkihankkeista.

Padel on kansainvälisesti tärkeä laji espanjalaiselle haastaja-autobrändille. CUPRA onkin lajin merkittävä tukija sekä muun muassa kansainvälisen World Padel Tourin ja kansainvälisen Padelliiton (FIP) pääyhteistyökumppani.

Markkinointipäällikkö Jaakko Arho CUPRAlta iloitsee, kun brändi pääsee mukaan nostamaan suomalaista kilpapadelia uudelle tasolle. "Padel on valtavan suosittu laji CUPRAn kotimaassa Espanjassa, ja maailman parhaat kilpapelaajat tulevat tällä hetkellä Espanjasta. Olemme ylpeitä saadessamme edistää hienon urheilulajin kasvua ja kehittymistä huipputasolle myös Suomessa. CUPRA on nuori brändi, joten tämä on meille mahdollisuus kasvaa yhdessä padelin kanssa ja rakentaa samalla autoilun sähköistä tulevaisuutta."

"Padelin suosio on ilmiömäisessä kasvussa. Harrastajamäärissä se on maailman nopeimmin kasvava urheilulaji, mutta myös kilpapelaamisen suosio kasvaa kohisten. Suomeenkin on jo saatu ensimmäiset täysipäiväiset padelammattilaiset", kertoo Suomen Padelliiton kumppanuus- ja markkinointipäällikkö Mika Virmalainen.

Tunnettuus nousuun yhteistyöllä: kuvassa vasemmalta Padelliiton kumppanuus- ja markkinointipäällikkö Mika Virmalainen, K-Auton markkinointipäällikkö Jaakko Arho sekä Padelliiton puheenjohtaja Janne Jukarainen.

Kuvassa Max Sjövall, CUPRA myynti- ja tuotepäällikkö Santeri Luotola sekä markkinointipäällikkö Jaakko Arho.

Max Sjövallista CUPRA-brändilähettiläs

Max Sjövall on Suomen #1 padelpelaaja. Moninkertainen Suomen mestari ja maajoukkueen kapteeni tähyää lajissa kansainvälisille kentille. Tavoitteena on nousta maailmanlistalla jopa 100 parhaan joukkoon.

Vauhtia Maxin menestykselle antaa jatkossa myös CUPRA. Maxin käskytettävänä on CUPRA Formentor 2.0 TSI 140 kW 4Drive DSG, jonka neliveto takaa pitävän liikkumisen myös talvikeleillä.

Tervetuloa CUPRA Tribeen Max!

Maxin otteita kilpakentillä voi seurata Instagramissa #thegoldenwrist

 

CUPRA Bornilla treeneihin, peleihin – ja maailmalle. Vasemmalla Ella Sillanpää ja oikealle Saana Saarteinen.

Lajin ykkösnaiset Suomessa – Ella Sillanpää ja Saana Saarteinen

Suomen ylivoimaisesti paras naispari padelissa, Ella Sillanpää ja Saana Saarteinen, ovat liittyneet CUPRA-heimoon. Molemmilla on vahva tausta tenniksessä, josta useammankin Suomen mestaruuden jälkeen on siirrytty kiehtovaan padeliin.

Vuonna 2021 Ella ja Saana voittivat kaikki Finnish Padel Tourin (FPT) osakilpailut ja Suomen mestaruuden ilman yhtäkään erätappioita, joten seuraava luonnollinen askel onkin kohti kansainvälisiä kenttiä. Tavoitteena on pysyä Suomen ykkösparina, mutta sen lisäksi tarkoituksena on myös lähteä mittaamaan kansainvälistä tasoa World Padel Tourin (WPT) karsintoihin ensimmäisenä suomalaisena naisparina. Tähtäimessä on myös hyvät sijoitukset lajin EM- ja MM-kisoissa.

Ella ja Saana treenaavat Tampereella, josta pidemmätkin pelireissut ympäri maan onnistuvat jatkossa uudella CUPRA Bornilla!

Tervetuloa CUPRAn kyytiin Ella ja Saana!

Seuraa Ellan ja Saanan padeltarinaa Instagramissa #nomistakesss

Padel on Joni Luolamaan ammatti ja intohimo.

Padelin monitaituri Joni Luolamaa

Opettaja, valmentaja, pelaaja ja sisällöntuottaja. Joni Luolamaasta on moneksi padelin parissa. Liikunnan- ja luokanopettajan koulutuksen saanut Joni on rakentanut monipuolista padeluraansa mm. hakemalla lisäoppia Espanjan Bilbaosta, jossa paikallisesti erittäin suosittua lajia voi opiskella jopa yliopistotasolla.

Joni Luolamaa on nyt myös CUPRAn brändilähettiläs, joka kurvailee jatkossa CUPRA Born -täyssähköautolla. ”Olen äärimmäisen ylpeä alkaneesta yhteistyöstä CUPRAn kanssa. Olen aina kulkenut omia polkujani ja tarinani kumpuaa intohimosta padelia kohtaan, joka on vienyt minua monenmoisiin seikkailuihin. Osa omaa identiteettiäni on opettajanluonne ja tietyllä tavalla olen ollut viime vuodet edelläkävijän roolissa padelin parissa. Päästötön sähköauto edustaa omaa arvomaailmaani ja olenkin jo pitemmän aikaa haaveillut omasta sähköautosta. CUPRA ja padel sopivat mahtavasti yhteen ja molemmat tahot edustavat jotain uutta ja erityistä.”

¡Vamos juntos!

CUPRA Bornin ja Jonin seikkailuja pääsee seuraamaan Instagramissa @luolamaa sekä Jonin omalla Youtube-kanavalla PadelLuola.

Padelin ytimessä: Padel Adder ja CUPRA.

Padel Adder ja CUPRA Finland yhteistyöhön

Padel Adder on Jyväskylässä sijaitseva huippuluokan Padel-keskus, joka tarjoaa mahtavia pelikokemuksia viihtyisässä ympäristössä. Padel Adder palvelee asiakkaitaan tällä hetkellä Keljon klubilla seitsemän sisäkentän voimin - ja lisää on tulossa: uudet klubit avautuvat vuoden 2023 aikana Äänekoskelle ja Jämsään. Lisäksi tällä hetkellä pelaajien käytössä on useita ulkokenttiä Padel Adder Seppälässä, Kartanossa ja Jämsässä.

CUPRAn ja Padel Adderin yhteistyösopimus ulottuu kesäkuun loppuun 2024.

Vahvana yhteisenä kumppanina toimii paikallinen jälleenmyyjäliike Jyväskylän Autotarvike, missä voi kokea ja koeajaa CUPRA-malliston.

Tervetuloa CUPRA tribeen Padel Adder! Vamos.

Lisätietoja: Padel Adder ja Jyväskylän Autotarvike 

CUPRA Finnish Padel Tour 2022

Katso aikataulu ja turnaukset – ja tutustu samalla nopeasti kasvavaan kiehtovaan lajiin.

(Suomen Padelliiton kuvat Jonas Tana ja Juha Hirsimäki)